sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Kellohelmat

Vanhojen farkkujen pinoa, oikeastaan vuorta, siirrellessäni mieleen putkahti ajatus farkkuhameesta. En halunnut sellaista tavallista, kapeahkoa farkkuhametta, vaan kunnon kellohelmat.


Kouluvuosista ja matematiikan tunneista on jo sen verran aikaa, että hankalinta kellohameen tekemisessä oli laskea kahden kehän pituus; vyötärön ja helman ;). Matikkaa hallitsevien kavereiden avulla siitäkin selvittiin ja täysympyrä syntyi lopulta yhteensä 36:sta kaitaleesta.


Hameen kaitaleet huolittelin ensin saumurilla ja ompelin ne sitten toisiinsa kiinni suoralla ompeleella.
Helmassa olen käyttänyt ompelukoneen koristeompeleita ja applikoituja sydämiä.


Saumat jätin ihan reilusti sentin levyisiksi ja silitin ne huolella auki ennen helman huolittelua.


Helmassa on käsin ketjupistoilla kirjottu rusetti.


Helman huolittelin saumurin rullapäärmeellä. Taitettu reuna olisi ollut liian paksu farkkukankaiseen kellohelmaan.


Ja sitten näitä arkipäivän sovituskuvia :)

Hame on kiva, eikä edes kovin painava, vaikka äkkiseltään siihen käyettyjen farkkujen määrästä voisi niin kuvitella.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Hello Kitty-pussukka

Olin aikaisemmin todella innokas virkkaaja. Olen virkannut kymmeniä pitsiliinoja, useita verhoja, kasseja, pussukoita, vaatteita ym ym. Varsinkin teininä virkkasin kaikki äitini varastoista löytyvät liinamallit ;). Jostain syystä virkkaus on jäänyt viime vuosina taka-alalle, aika vain ei tunnu millään riittävän kaikkeen, mitä haluaisi tehdä!

Tämän pussukan tein jo jonkun aikaa sitten.


Pussukka on virkattu ohuesta puuvillalangasta ja malli on täysin omasta päästä virkkauksen aikana syntynyt.


Hello Kitty on virkattu erikseen ja kiinnitetty sitten ommellen valmiiseen pussukkaan.

 

Vetoketjun kiinnitin ompelukoneella vuoren ja päällisen väliin.


Täytyykin kaivaa taas virkkausvälineet kaapista esille, jotain kivaa voisi taas koukulla värkkäillä!

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Ohjeet pupureppuun

Tämän talven ja kevään ompeluhitti on ehdottomasti ollut pupureppu.


Itse tykkään ommella repun vuorellisena, jolloin se kestää käyttöä paremmin ja onhan se tietysti siistimmän näköinenkin sisältä, kun siellä on vuori.

Tein viimeisimmän repun ompelun yhteydessä samalla ohjeet vuorellisen pupurepun ompeluun. Ohjeen mitat ovat reppuun, joka on kooltaan sopiva lapselle. Ne on kuitenkin helppo muuttaa itselle sopivaan kokoon.

Olkaapa hyvät, toivottavasti näistä on jollekin apua!

Tarvitset:

Päällikangasta (tikkikangas, puuvilla, farkku tms)
Vuorikangas (lähes mikä vain käy)
Kangasta korviin ja häntään (esim. teddy, fleece)
Tukikangasta
Nyöriä hihnoiksi
Vanua hännän täytteeksi
2 purjerengasta

Leikkaa seuraavat kappaleet (mitat sisältävät saumanvarat):

Päällikangas (tässä kierrätysfarkku)
- 2 kpl  (etu- ja takakappaleet) 30cm (kork) x 29cm (lev) 
- 2 kpl  (nyörikujat) 8cm (kork) x 29cm (lev)
- 2 kpl  (reikäkappale nyörille) 5,5cm (kork) x 8,5cm (lev)
- 2 kpl korvaa, kts noin mitat kuvasta, tämä ei ole niin tarkkaa :)

Vuorikangas (tässä pinkki puuvilla)
- 2 kpl (etu- ja takakappaleet) 30cm (kork) x 29cm (lev)

Tukikangas
- 2 kpl 2,5cm (kork) x 5,5cm (lev)

Korva- ja häntäkangas (tässä vaaleanpunainen teddy)
- 2 korvaa, samankokoiset kuin päällikankaasta leikatut
- 1 ympyrä, jonka halkaisija on noin 15cm

Nyöri
-2 kpl noin 150cm


Kuvassa korvien ja hännän mitat.


Ommellaan ensin korvat.

Neulaa korvien kappaleet toisiinsa kiinni oikeat puolet vastakkain.


Ompele kappaleet noin 1cm:n saumanvaralla. Jätä korvien yläreuna auki.


Käännä korvat oikeinpäin ja silitä ne muotoonsa.


Sitten ommellaan häntä.

Ompele häntäkappaleen reunaan tukevalla langalla (tai kaksinkertaisella ompelulangalla) kiristyslangat noin 1cm:n mittaisilla pistoilla.


Kiristä ommelta vetämällä lankojen päistä.


Täytä häntä vanulla sen kokoiseksi kuin haluat.


Kiristä langoista häntä palloksi ja ompele aukko samalla langalla usealla pistolla tiukasti kiinni.


Älä katkaise lankaa, vaan ompele se sillä kiinni repun etukappaleeseen haluamaasi kohtaan. Päättele ja solmi langan päät nurjalle.


Seuraavaksi kiinnitetään korvat.

Taita korvien yläreunat kuvan osoittamalla tavalla. Neulaa ne etukappaleeseen kiinni haluamaasi kohtaan.


Ompele ne kiinni ompelukoneella.


Sitten tehdään nyöreille reikäkappaleet repun alareunaan.

Silitä tukikangas kiinni kappaleen keskelle.


 Taita kappaleen molemmat pitkät sivut keskelle ja silitä kappale muotoonsa.


Taita kappale pitkittäin kaksinkerroin, neulaa tarvittaessa.


Tikkaa kappale ympäriinsä.


Kiinnitä kappaleiden toiseen päähän purjerenkaat, kooltaan noin 10mm.


Neulaa nämä kappaleet repun etukappaleeseen kiinni oikeille paikoilleen.


Ompele ne kiinni.


Sitten ommellaan yläreunan nyörikujat.

Siisti nyörikujakappaleiden lyhyet päät esim. saumurilla.


Ompele kappaleiden lyhyisiin päihin yksinkertaiset taitokset, noin 1cm levyiset.


Silitä molemmat nyörikujakappaleet keskeltä pituussuunnassa kaksinkerroin nurjat puolet vastakkain.


Sitten päästäänkin jo kasaamaan reppua :)

Asetetaan ensin etupuolen päällikappale pöydälle oikea puoli ylöspäin, sen päälle nyörikujakappale niin, että molempiin reunoihin jää noin 1cm "tyhjää".


Tämän päälle sitten vuorikangas oikea puoli alaspäin, eli repun päällikappale ja vuori ovat oikeat puolet vastakkain.Vuorikappale on yhtä suuri kuin päällikappale, joten niiden reunat tulevat vastakkain. Vain nyörikujakappale keskellä on kapeampi kuin päälli- ja vuorikappale.

Neulaa kappaleet kiinni toisiinsa, etteivät ne liiku ompelun aikana.


Ompele kappaleet kiinni toisiinsa.

Tee sama myös takakappaleille, siellä ei vain ole niitä korvia, mutta muuten ompele ihan samalla tavalla.


Nyt sinulla pitäisi olla kaksi tämän näköistä kappaletta, toinen korvilla ja hännällä, toinen ilman niitä.


Laita nämä kaksi kappaletta oikeat puolet vastakkain ja neulaa ne kiinni toisiinsa.


Ompele kappaleet ympäriinsä kiinni toisiinsa. Muista jättää vuorikappaleen pohjaan noin 15cm mittainen kääntöaukko.


Käännä reppu kääntöaukon kautta oikeinpäin.

Ompele kääntöaukko kiinni.


Työnnä vuori paikalleen.


Leikkaa kaksi nyöriä, joiden molempien pituus on noin 150cm.


Pujota ensimmäinen nyöri vaikka oikeasta reunasta sisään ja toista kujaa pitkin takaisin ulos samasta reunasta.


Eli nyöri käy vain "kääntymässä" toisessa reunassa.


Pujota toinen nyöri samalla tavalla, mutta alkaen ja päättyen toiseen reunaan. Pujota nyörit alareunan renkaista läpi ja solmi ne kiinni.

 Nyt pupureppu on valmis!


keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Farkkulaukku

Pari vuotta on jo kulunut siitä, kun osallistuin kahtena vuonna peräkkäin Kankaanpään opiston kesäkursseille. Olin molemmilla kerroilla viikon kurssilla, jolla ompelimme vanhoista farkuista kaikkea ihanaa! Farkkuompelukurssia ei sen jälkeen jostain syystä ole järjestetty... harmi, sillä ne olivat tosi mukavia kursseja.

Itselleni mieluisin työ valmistui ihan ensimmäisen kurssin ensimmäisenä päivänä.


Tämä laukku oli sellainen ns. "lämmittelytyö", jolla virittäydyin ompelutunnelmaan tulevaksi viikoksi. Ja joskus käy niin, että se ensimmäinen ajatus ja idea jostain materiaalista onkin se paras :). Tämä laukku on edelleen yksi ehdoton suosikkini kaikista niistä kymmenistä laukuista, mitä farkuista olen ommellut.


Vuorena tässä laukussa on ihan tavallinen peruspuuvilla. Sisällä on vetoketjutasku ja sulkumekanismina ainoastaan magneetti"nappi".

Vuosien varrella olen tehnyt samalla idealla muitakin laukkuja ja pussukoita



Tykkään yksinkertaisista, selkeistä muodoista ja se näkyy ehkä parhaiten näissä töissäni :)