keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Farkkulaukku

Pari vuotta on jo kulunut siitä, kun osallistuin kahtena vuonna peräkkäin Kankaanpään opiston kesäkursseille. Olin molemmilla kerroilla viikon kurssilla, jolla ompelimme vanhoista farkuista kaikkea ihanaa! Farkkuompelukurssia ei sen jälkeen jostain syystä ole järjestetty... harmi, sillä ne olivat tosi mukavia kursseja.

Itselleni mieluisin työ valmistui ihan ensimmäisen kurssin ensimmäisenä päivänä.


Tämä laukku oli sellainen ns. "lämmittelytyö", jolla virittäydyin ompelutunnelmaan tulevaksi viikoksi. Ja joskus käy niin, että se ensimmäinen ajatus ja idea jostain materiaalista onkin se paras :). Tämä laukku on edelleen yksi ehdoton suosikkini kaikista niistä kymmenistä laukuista, mitä farkuista olen ommellut.


Vuorena tässä laukussa on ihan tavallinen peruspuuvilla. Sisällä on vetoketjutasku ja sulkumekanismina ainoastaan magneetti"nappi".

Vuosien varrella olen tehnyt samalla idealla muitakin laukkuja ja pussukoita



Tykkään yksinkertaisista, selkeistä muodoista ja se näkyy ehkä parhaiten näissä töissäni :)


sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Ohje kassiin

Jossain facebookin ompeluryhmistä oli kuva kasseista, sellaisista ihan tavallisista, mutta kuitenkin jotenkin erilaisista. Ne jäivät sen verran pyörimään ajatuksiin, että itsekin halusin vastaavan kassin ommella.


Ensimmäisen kassin tein Nuppuprintin ohuesta puuvillasta ja keinonahkasta. Tästä tuli ihan kiva, mutta mieli teki tehdä samantien toinenkin! Tämä kassi valmistuu melko nopeasti, koska siinä ei ole kovinkaan paljoa yksityiskohtia ja epäilenpä, että näitä tulee jatkossa tehtailtua vähän enemmänkin :)

Toisen kassin tein Almandiinin ihanasta puuvillapellavasta ja Kangas Kaarinasta ostetusta keinonahkasta.


Samalla, kun tein tämän toisen kassin, kuvasin sen valmistusvaiheet ja kirjoittelin ohjeet ylös, jos joku muukin haluaa tälläisen kassin itselleen tehdä :)

Eli tässäpä se olisi; ohje kassiin!

Tarvikkeet:

-päälliskangasta (periaatteessa ihan mitä vaan, koska se tuetaan jokatapauksessa liimattavalla tukikankaalla. Minulla tässä puuvillapellavaa ja toisessa ohutta puuvillaa)
-liimallista tukihuopaa (esim. Eurokangas)
-vuorikangas (minulla näissä molemmissa ihan tavallista puuvillaa)
-keinonahkaa tai muuta tukevahkoa kangasta kassin pohjaan ja alaosaan
-laukkuhihnaa

Ja ennenkuin aloitat, vaihda koneeseen iso neula, mielellään kokoa 90 tai jopa 100. Farkkuneula on hyvä, jos sellainen löytyy.

1. Leikkaa

Päälliskankaasta
-pääpaneelit 2 kpl; korkeus 37cm, leveys 44cm
Vuorikankaasta
-pääpaneelit 2 kpl; korkeus 37cm, leveys 44cm
-pohja 1 kpl korkeus 13cm, leveys 33cm
Keinonahkasta
-pääpaneelin alaosia 2 kpl: korkeus 12cm, leveys 44cm
-pohja 1 kpl korkeus 13cm, leveys 33cm
Tukihuovasta
-pääpaneelit 2 kpl: korkeus 37cm, leveys 44cm
-pohja 1 kpl korkeus 13cm, leveys 33cm
Laukkuhihnasta 2 kpl 110cm pitkää hihnaa

2. Kiinnitä tukihuovat päälliskankaisiin ja keinonahkaiseen pohjaan silittämällä. Ole varovainen kiinnittäessäsi tukihuopaa keinonahkaan, sillä se sulaa helposti!


3. Ompele päällispaneelien alaosiin nahkaiset alaosat. Palat on hyvä kiinnittää ompelun ajaksi esim klipsuilla toisiinsa kiinni. Jatkoa helpottaa, jos ompelet palat kiinni toisiinsa kaikilta sivuilta.


Käytä melko pitkää tikinpituutta, esim. 4.


4. Ompele sitten hihnat kiinni pääpaneeleihin 15cm päähän pääpaneleiden reunoista.


Jätä hihnojen yläreunassa noin 2cm matkalta hihna irti pääpaneelista. Eli käänny kuvassa olevan nuppineulan kohdalla takaisin alas hihnan toista reunaa pitkin.


Tässä näkyy nurjalla puolella se, miten hihnat on ommeltu kiinni. Kassin yläreuna on helpompi ommella kiinni vuoreen, kun hihna ei ole ommeltu ihan ylös asti.


5. Ompele pääpaneelien sivureunat kiinni toisiinsa.

6. Merkitse pääpaneelien alareunaan pitkien sivujen keskikohdat, samoin pohjaan pitkien ja lyhyiden sivujen keskikohdat. Itse merkitsin kohdat ronskisti lyijykynällä.


7. Kiinnitä pohja pääpaneleihin kohdistumerkkien mukaan esim. wonderclipseillä


8. Ompele pohja ja pääpaneelit kiinni toisiinsa. Ompelu on helpompaa, jos ompelet pohja päällä. Tee mahdollisimman "tiukat" käännökset kulmissa.

9. Ompele vuorin sivut ja pohja. Muista jättää pohjaan tai sivuun kääntöaukko.


10. Käännä kassi niin, että nurja puoli on päällepäin. Työnnä kahvat laukun sisälle pois ommeltavan sauman tieltä.



11. Neulaa tai laita clipseillä vuori ja päälliskappale kiinni toisiinsa oikeat puolet vastakkain. Molempiin kappaleisiin kannattaa taas laittaa kohdistusmerkit kappaleiden keskelle, jotta kappaleet eivät mene ommellessa vinoon toisiinsa nähden.


12. Ompele vuori ja päällinen kiinni toisiinsa oikeat puolet vastakkain.

Nyt näyttää tältä.


13. Käännä koko komeus kääntöaukosta oikeinpäin.

14. Ompele vuorin kääntöaukko kiinni, työnnä vuori kassiin oikealle paikalleen.

15. Neulaa kassin suu ja tikkaa se pitkällä piston pituudella siistiksi.


Ompele hihnojen päältä samalla kun tikkaat kassin reunan.


Valmis!!


 Ja sitten ei muuta kuin kassin tekoon :)


Takki vanhoista farkuista

Ottobren Everyday Wear-takkikaava on minun suosikkikaava ja se löytyy Ottobre:n numerosta 2 /2015.

Olen tehnyt tällä kaavalla jo useamman takin, yhden vuorittomana, yhden kevyellä vuorella ja yhden tikkivuorellakin Ikean verhokankaista. Nyt halusin vanhoista farkuista kasatun rennon takin ja kaavaksi valikoitui jälleen kerran tämä suosikkini :)


Takki on vuorattu Eurokankaan ohuella tikkikankaalla, joka riittää minulle aivan mainiosti jopa talvella.


Tämän farkkupaloista kootun takin tein niin, että sovittelin ja ompelin erilaisia farkkupalasia yhteen samalla kaavanosiin niitä sovitellen. Eli rakensin ensin kaavojen mukaiset palat noin suurinpiirtein, leikkasin ne sitten tarkemmin muotoonsa ja lopulta ompelin takin ihan normaaliin tapaan.


Palat yhdistin ompelukoneella suoralla ommellen, jonka jälkeen silitin kaikki saumanvarat auki. Näin saumat saa yhdistettyä siististi niissäkin kohdissa, missä tulee useita farkkukerroksia päällekkäin.


Lopuksi pari tälläistä ihanan arkipäiväistä sovituskuvaa, jotka on napattu pikaisesti taustaa sen kummemmin sensuroimatta tai siistimättä ;)


Oikein ihanaa sunnuntaipäivää teille kaikille :)

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Essuillaan

Vanha essuni tuli tiensä päähän, se on tahrainen, kutistunut (vai emäntäkö kasvanut?) ja monessa pesussa vääntynyt muotopuoleksi.

Uusi essu piti saada tietysti kierrätysmateriaalista ja farkkupinohan se taas veti puoleensa :)


Kasasin ensin riittävän suuren kankaan farkkupaloista.


Sitten leikkasin kasatun kankaan oikean kokoiseksi. Loistava apuväline tässä on iso leikkuualusta, viivain ja pyöröleikkuri. Näillä saa heti kerralla suorat reunat ja kulmat.


Alakulman brodeerattu farkkupala löytyi farkkupinostani. Olen sen joskus kauan sitten brodeerannut, mutta jostain syystä hylännyt. Nyt se pääsi käytöön.


Koristeeksi applikoin Almandiinin kankaasta leikattuja kukkia.


Tein essuun yhden ison taskun. Myös pientä käsinkirjontaa tein pariin saumaan, onko nämä nyt ketjupistoja?




Koska nurjapuoli ei kaiken tämän jälkeen ole enää niin kaunis, vuoritin koko essun puuvillakankaalla.

Tänään on taas kova pakkaspäivä, mittari näyttää näin aamusella lähes 20 pakkasastetta. Mutta kevään merkkejä on jo ilmassa, sillä mittari kipuaa päivän mittaan paljon lähemmäksi nollaa, onneksi!

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Farkkureppu

Tarvitsin repun ihan itselleni.

Suuri Käsityö 8/2017-numerossa oli kivat perusrepun kaavat, joiden pohjalta lähdin omaa reppuani tekemään.

Reppu on tehty vanhoista farkuista, vuoreksi laitoin vanhaa pussilakanaa. Vetoketjut ja metallinippelit ovat kaikki uusia. Laitan laukkuihin ja reppuihin aina uuden vetoketjun, sillä se joutuu melko koville käytössä ja jos vetoketju hajoaa, on laukku melkeinpä ommeltava uudelleen, jos sen haluaa vaihtaa. Tätä riskiä minimoidakseni käytän vain uusia vetoketjuja muuten kierrätysmateriaalista ompelemissani jutuissa :)


SK:n reppu oli tehty vuorettomana, mikä asetti ne suurimmat haasteet ompelulle. Halusin omaan reppuuni ehdottomasti vuorituksen. Jonkin aikaa kaikkia osia pyörittelin ompelujärjestystä pähkäillessäni. Aivot olivat solmussa monta kertaa matkan varrella, mutta vuoritettu reppuhan siitä lopulta syntyi :)


Repun kaikki osat vuorikappaleita myöten on tuettu Eurokankaan tukikankaalla. Päällikappaleet on lisäksi tuettu Eurokankaan liimallisella tukihuovalla. Näin repusta tuli niin jämäkkä, että se pysyy pystyssä lattialle laskettaessa.

Repun selkäpuolelle ompelin vanhoista farkuista taskun, jossa on vetoketjulla suljettava osa. Tämä on turvallinen paikka avaimille ja sieltä ne löytyvät heti eikä niitä tarvitse kaivelle repun syövereistä.


torstai 1. maaliskuuta 2018

Weekenderi farkuista

Facebookin ompeluryhmässä tehtiin vuosi-pari sitten weekend-kokoinen laukku yhteisompeluna. Rakastuin tähän malliin ja sen käytännöllisyyteen niin paljon, että tein jo kolmannen laukun samalla kaavalla.


Laukku on sen kokoinen, että sinne mahtuu juuri sopivasti yhden yön reissukamat.


Laukku on molemmilta puolilta erilainen, sillä kasasin pääpaneelit vanhoista farkuista leikatuista taskuista, merkeistä ja farkunpaloista.


Päädyissä on reilut, avoimet taskut, joista tykkään kovasti. Avoimiin taskuihin on kätevä tipauttaa käsistään tavaraa, esim. kännykän, hetkeksi.


Liimasin kaikki palaset ensin liimaharsolla kiinni pohjakankaaseen (vanhaa lakanaa), jonka jälkeen ompelin ne ompelukoneella kiinni. Vasta tämän jälkeen leikkasin laukun pääpaneelit muotoonsa kaavojen mukaan.

Vuorena tässä laukussa on vanha Almedahlsin verhokangas. Laukun kaikki kappaleet tuin ensin Eurokankaan lakanan vahvuisella tukikankaalla ja sitten vielä saman firman liimattavalla tukihuovalla. Tykkään, että laukku on tukeva ja pysyy "pystyssä", kun laitan sen lattialle.

Tässäpä ne kaksi muuta laukkua, jotka olen tehnyt samalla kaavalla. Melko lailla erilainen lopputulos, eikös vaan? 


Tämä on ensimmäinen oikea laukku, jonka koskaan olen ommellut. Tähän tehtiin kaikki mahdolliset taskut ja muut hienoudet, jolloin erilaiset tekniikat tulivat tutuksi.
Kankaana tässä on joku Eurokankaan palalaarista löytynyt sisustuskangas ja siniset osat ovat keinonahkaa. 


Piono-laukku on tehty Nappinjan jc:stä, jonka tuin tukikankailla joustamattomaksi. Näin laukun pystyy tekemään aivan hyvin vaikka trikoosta. Mustat osat ovat keinonahkaa paikallisesta Kangas Kaarinasta.
Tähän laukkuun en halunnut sivutaskuja rikkomaan ihanaa kangasta, päätytaskut riittävät mainiosti :)

Laukkuompeluun jää kyllä helposti koukkuun. Nytkin mielessä pyörii monta mallia ja materiaalia, joita olisi kiva tehdä, mutta välillä on kyllä pakko tehdä ihan hyötyompeluakin, sillä vaatekaapista puuttuu trikoopaitoja..

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Tossukoita

Ulkona paukkuu pakkanen jo toista viikkoa. Tänä aamuna mittari näytti -23, hyrr... Ikkunasta ulos katsoessa maisema on todella kaunis, aurinko paistaa ja hanki kimmeltää. Karvas totuus paljastuu, kun pistät nenäsi ulos ovesta. Juu ei, mieluummin pysyn nyt sisällä pakollista kauppareissua lukuunottamatta :)

Lattiatkin tuntuu kylmältä näin kovilla pakkasilla ja ainaisten villasukkien tilalla voisi jalkojen lämmikkeenä pitää välillä tossujakin. Eli sellaiset piti tehdä. Ja tietysti vanhoista farkuista.


Tykkään tälläisistä ballerinamallisista tossukoista, jotka lämmittävät, mutta eivät kuitenkaan nouse jalkaterän tai nilkan päälle.
 

Kun koko on sopivan napakka, pysyvät nämä oikein hyvin jalassa.


Nämä tossut on tehty tosiaankin vanhoista farkuista, vuoreksi laitoin vanhaa pussilakanaa. Välissä on tekstiiliteollisuuden leikkuujätteestä tikkikankainen kerros. Napit on jotain ikivanhaa varastoa  koululta. Eli todelliset kierrätystossut :)

Aikaisemmin tein itselleni samalla kaavalla hieman kesäisemmät tossukat.


Nämäkin tossut on tehty vanhoista farkuista. 




Vuorena näissä on minun vanha paitapusero :)


Nämä sopivat paremmin sitten lämpimimmille keleille. Näillä pakkasilla puen jalkaani mieluummin tikkivuoriset tossukat.

Kaava näissä molemmissa tossuissa on sama kaava, jonka tein Pinterestin ohjeilla itselleni viime kesänä:


Nämä mitat ovat sopivat omaan 40-41 numeron jalkaani ja sisältävät saumanvarat.

Nyt täytyy kerätä hieman sisua ja käväistä ulkosalla sen verran, että pistän auton lämpenemään kauppareissua varten... hui...

Hyvää keskiviikkopäivää kaikille!

maanantai 26. helmikuuta 2018

Sammutuspeiton suojaksi

Onko kenellekään muulla koskaan samanlaista päänsisäistä ideamyrskyä kuin minulla on nyt? Pää kihisee ideoita, ajatuksia, kokeiltavia asioita, kaikenlaista mitä käsillä voisi tehdä!! Ja sitten siellä taustalla järjenääni yrittää vikistä, että kaikkea ei ehdi, ei kannata, ei ole järkevä tehdä... rasittavaa! Eilen jo tuumasin miehelle, että minun pää on kuhiseva herhiläispesä, joka rauhoittuu vain kun teen jotain niistä ideoistani. Mutta kun niitä ideoita ja ajatuksia pukkaa päähän koko ajan lisää. Apua! Lopulta, kun tuntui, että suorastaan tuskastun tähän olotilaan, päätin, että käytän tämän viikon vapaa-aikani (sitä on onneksi paljon) pelkästään käsitöihin. Ompelen niin, että ompelukone sauhuaa ja saumurin roskis täyttyy ennätysajassa. Kaivan myös kangasvärini, lankani ja virkkuukoukkuni esille ja annan palaa! Katsotaan sitten viikonloppuna, rupeaako yhtään helpottamaan ;)

Eilen pellavanippu huuteli minulle kangaskaapin ylimmältä hyllyltä ja vaati huomiotani. Otin ne sitten käsittelyyn ja ompelin kesän torireissuille myytäväksi muutaman sammutuspeiton päällisen.


Päälliskankaat ovat pellavaa, vuoreksi laitoin puuvillakankaan. 


Koristeena applikoituja sydämiä, puuvillapitsiä ja puisia nappeja.


Peiton seinälle ripustamista varten laitoin näihin purjerenkaat sekä etu-, että takakappaleeseen, jolloin seinälle laitettaessa kiinnitysnaula tms. tulee kaikkien kolmen (yksi alkuperäisen pakkauksen rengas) renkaan läpi. Alkuperäinen suojapussi on siis tämän pussin sisällä.


Hillityn, romattisen vaalean pellavan seuraksi ompelin sitten vielä kaksi pussia mustasta pellavasta.
Tässä ensimmäisessä suojapussissa on koristeena vain kolme mustaa polvekenauharaitaa, jotka eivät juurikaan näin kuvassa erotu. Mustan kuvaaminen on sitten vaikeaa ;)


 Vuoreksi mustalle pellavalle laitoin polkadot-kuosisen puuvillakankaan.


Toinen mustasta pellavasta tehty suojapussi sai iloisen keltavalkoisen polkadot-raidan ja samasta kankaasta tein tälle vuorituksenkin.


Kaikkien näiden suojapussien koko on 20 x 36, jolloin yleisimmin käytetyt sammutuspeitot menee näihin mukavasti sisälle. Suojapussin alareuna on täysin avoin, jolloin peiton ulosvetäminen ei hankaloidu yhtään alkuperäisestä.

Ja nyt sitten tuonne ompeluhuoneeseen, silitysrauta päälle ja koneet hurisemaan! Ehkä pään ideamyrsky loppuviikkoa kohti sitten hellittää ;)