torstai 12. huhtikuuta 2018

Farkkupussukoita

Viikko, pari sitten siivouksen yhteydessä heitin mieheni kosmetiikkapussukan roskiin (kysyin kyllä miehen luvan!), kun se oli niin nöhjäinen, eikä se pesemällä siitä olisi parantunut...
Sunnuntaina yläkerrasta sitten kuului  työreissulle pakkaavan miehen suusta: "Minne minä nyt pakkaan dödön sun muut?!". Ei muuta kuin äkkiä ompelemaan.


Minulla on Ikean kassillinen farkuista leikattuja vyötärönauhoja, jotka pitäisi jo käyttää pois... Eli niistä sitten päätin tehdä tämän pussukan.


Suurin työ tämän pussukan teossa oli ehdottomasti vyötärönauhojen ratkominen. Ketjutikki ei millään suostunut purkautumaan muuta kuin ratkojalla katkomalla ja langanpäitä kiskomalla.
Ratkoin neljät vyötärönauhat ja ompelin ne sitten yhdeksi kankaaksi. Ompelin ratkotut kappaleet oikeat puolet vastakkain varoen niitä kaikkein haperoimpia kohtia. Tämän jälkeen vasta leikkasin pussukan osat mittoihinsa.


Koristeeksi laitoin pari vyölenkkiä ja farkuista irrotetun merkin.
Vuoreksi laitoin tekstiiliteollisuuden leikkuuylijäämä-tikkikangasta, jolloin pussukasta tuli napakka, mutta kuitenkin helposti matakalaukkuun sullottava.

Ja koska ratkottuja vyötärönauhoja jäi jäljelle, tein niistä vielä itsellenikin pussukan.


Tähän pussukkaan laitoin vyötärönauhat toisinpäin ja ompelin ne kiinni toisiinsa niin, että kiinnitin ylemmän vyötärönauhan aina alempana olevan päälle suoralla ompeleella.
Etupuolelle leikkasin koristeeksi vyötärönauhan palasista sydämiä, jotka aplikoin suoralla ompeleella kiinni "kankaaseen". Espritin teksti oli valmiiksi brodeerattuna vyötärönauhassa ja käytinkin sen sitten hyödykseni tähän :)


Toiselle puolelle jätin myös vyötärönauhassa olleet koko-, ym. merkinnät. Lisäsin pienen taskun ja pari vyölenkkiä.



Myös tähän pussukkaan laitoin vuoriksi kierrätetyn tikkikankaan, jolloin muita tukikankaita ei tarvittu.

Molemmat pussukat on siis vetoketjuja lukuunottamatta valmistettu täysin kierrätysmateriaalista.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Farkkulaukku

Tiedättekö tunteen, kun illalla, juuri ennen nukahtamista mieleen tulee idea? Hyvä idea. Sellainen, mikä pitäisi päästä heti toteuttamaan. Tämä tilanne ei tiedä hyvää seuraavan yön unia ajatellen...

Tämä laukku syntyi juuri tälläisen valvotun yön jälkeen :)


Laukku on tehty vanhoista farkuista, jotka tikkasin kauttaaltaan konekirjontalangalla. Pääpaneelit tikkasin isoiksi vinoneliöiksi ja sivu- ja pohjakappaleet pieniksi neliöiksi. Laukun hihnan tikkasin myös samalla langalla molemmista reunoistaan.


Laukun kappaleet tuin ensin Eurokankaan lakanan vahvuisella tukikankaalla, jonka jälkeen tikkasin ne vanulevyn päälle. Nämä kappaleet kiinnitin vielä Eurokankaan liimalliseen tukihuopaan. Lopputuloksena on jämäkästi muodossaan pysyvä laukku, juuri sellainen, kuin tavoite oli.


Hihnat kiinnitin päätyihin niiteillä. Vuorena on myös kierrätetty puuvillakangas.

Vanhoista farkuista löytyi myös koristeeksi Only:n nahkainen merkki.

Käytän laukkuihin aina uusia vetoketjuja, koska en todellakaan halua, että suuri työ menee hukkaan vanhan vetoketjun hajotessa. Vetoketjun vaihto laukkuun on minulle ihan liian työläs projekti. Samantien, tai oikeastaan nopeamminkin, ompelen uuden laukun, sillä vetoketjuhan kiinnitetään heti laukun ompelun ensimmäisissä vaiheissa.

Tämän laukun metalliosat ovat uusia, mutta aivan hyvin nekin voisivat olla kierrätettyjä, sillä kerään vanhoista, roskiin menevistä laukuista kaikki metalliosat talteen myöhempää käyttöä varten. Joskus kirppareilta löytyy eurolla tai kahdella ihan roskiskuntoisia laukkuja, jotka kannattaa ostaa niissä olevien metalli- tai muiden osien vuoksi.

Nyt mielessä onkin jo seuraava laukkuprojekti... onneksi tässä on päivää vielä aikaa lähteä sitä työstämään, että yöllä saa sitten nukuttua!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Farkkulaukku tilauksesta

Opiskelen Varkauden Sakkyssä kierrätysompelua ja opintoihin kuuluu tilaustyön tekeminen. Minun tilaustyönä oli kasa farkkuja ja pyyntö saada niistä laukku. Kyselin toiveita ja yritin niistä edes suurimman osan toteuttaa tässä laukussa.


Laukku on tuettu ohuella liimavanulla, joka antaa sen verran tukea, että laukku pysyy muodossaan, mutta ei kuitenkaan ole jäykkä.


Farkut olivat kapeaa nuorisomallia, joten niitä meni neljät lähes kokonaan ja viidensistäkin osa :). Hihnat tein tukikankaalla tuetusta farkusta.


Laukun kiinnitysmekanismina on magneettinappi ja yläreuna on tuettu farkkukaistaleella, joka sekin on tuettu tukikankaalla.


Vuoreksi laitoin uutta, ohutta markiisikangasta, josta tein myös vetoketjutaskun.

Toivottavasti laukku on sellainen, mitä tilaaja halusi!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Farkuista hame


Kevät ja kesä tulee, vaikka siltä ei ainakaan täällä Savon maalla vielä näytä. Lunta on maassa reilu metri ja pakkaslukemat hipovat aamuisin 20 astetta.
Mutta aurinko paistaa, linnut laulavat ja räystäät tippuvat vettä!

Kesäisin tykkään käyttää hameita, sellaisia rentoja, mukavia, melko lyhkäisiä hameita, joissa on kiva olla.

Farkku on tietysti näissäkin se minun lempimateriaali ;).

Ottobre 5/13-lehden On-Trend-mallilla olen tehnyt varmaan kymmenkunta hametta. Niinpä valikoin sen taas uuden hameen kaavaksi. Mitäpä sitä tuttua ja turvallista muuttamaan?


Tämä hame on tehty niin, että kasasin ensin farkkupaloista kangasta, jonka sitten leikkasin kaavojen mukaan hameen kappaleiksi.

Olen muutanut kaavaa niin, että en laittanut vyötärönauhaa vaan alavaran. Tämä on huomattavasti mukavampi mahamakkaroiden kanssa. Hame on niin lyhyt, ettei helmahalkiota tarvita.





tiistai 27. maaliskuuta 2018

Ohje tossuille

Meillä on laminaattilattiat ja ainakin minun jalalle ne tuntuvat kylmälle. Sen vuoksi pidän jalassa aina villasukkia tai tossuja. Tossuja (niin kuin villasukkiakin) täytyy tietysti olla monenlaisia ja vielä vieraidenkin varalle.

Tein taas yhdet ballerinamalliset tossut ja samalla tein ohjeet niiden ompeluun :)


Tarvitset:

-Päälliskankaan, joka voi olla oikeastaan mitä vaan. Tässä käytin vanhaa villapuseroa.
-Vuorikankaan, joka myös voi olla periaatteessa mitä kangasta vaan. Näissä tossuissa käytin vanhaa kaapista löytynyttä puuvillakangasta.
-Jos haluat, niin koristeluun nappeja, nauhoja tms.

Kaavan mitat ovat noin koon 41 jalalle. Mittoja on helppo muuttaa vastaamaan oman jalan kokoa. Tärkeintä on, että pohjan ympäryksen mitta on sama, kuin tossun päällisen alareuna. Tämän pystyy mittaamaan ihan hyvin tavallisella ompelumitalla.


Mitat sisältävät saumanvarat!


Leikkaa molemmista kankaista osat molemmille jaloille, eli kaksi kappaletta kaikkia :). Jos haluat, voit leikata pohjakappaleita useammat, jolloin tossujen pohjat ovat lämpimämmät.


Taita tossun päällikappaleet keskeltä kahtia oikeat puolet vastakkain. Neulaa takareunat.


Ompele kaikkien neljän kappaleen saumat noin 1cm:n saumanvaralla.


Silitä saumanvarat auki.


Laita tossun vuorikappale ja päälliskappale oikeat puolet vastakkain ja neulaa tossun yläreuna. Kohdista takasaumat kohdakkain.


Ompele tossujen yläreunat noin 1cm:n saumanvaralla.


Nyt näyttää tältä :)


Leikkaa saksilla etureunan saumanvaraan aukileikkauksia. Varo, ettet leikkaa ommelta.


Käännä tossun kappaleet oikeinpäin ja neulaa yläreunat niin, että vuori asettuu nätisti.



Ompele tossun yläreunaan tikkaus noin 1cm:n päähän reunasta.


Merkitse pohjakappaleisiin keskietu- ja keskitakamerkit vaikka nuppineuloilla.


Tee sama tossun päällikappaleille. Keskitakamerkkinä toimii takasauma, mutta eteen keskietu kannattaa merkitä taas vaikka nuppineulalla.


Käännä tossun päällikappale vuori päällepäin ja neulaa se pohjaan kiinni niin, että päällikankaat tulevat oikeat puolet vastakkain. Muista kohdistaa keskietu- ja keskitakamerkit.



Näyttää siis tältä valmiiksi neulattuna.


Ompele pohja kiinni päällikappaleeseen noin 1cm:n saumanvaroilla.



Ja nyt näyttää tältä. Tossut ovat siis edelleen vuori päällepäin.


Merkitse tossuihin taas keskietukohta nuppineulalla.


Sitten laitetaan pohjan vuorikappale oikea puoli alaspäin kiinni tossun oikeaan puoleen. Tossun reunakappaleet jäävät pohjakappaleiden väliin. Niitä täytyy vähän mytätä, että asettuvat sinne ;), tarvittaessa voit laittaa niitä nuppineuloilla kiinni, jotta pysyvät pois ompelun tieltä.


Neulaa pohjan vuorikappale kiinni tossuihin. Muista kohdistaa keskietu- ja keskitakamerkit. Kuvassa toinen tossu nyt vuorikappale päällepäin ja toinen päälliskangas päällepäin. Tossun reunakappeleet ovat siellä pohjakappaleiden välissä  näkymättömissä.


Sivulta kappaleet näyttävät tälläisiltä. Tarkista kappaleita yhteen neulatessa, että tossun reunakappaleet eivät jää pohjakappaleiden väliin.


Ompele tossun pohja ympäriinsä 1cm:n saumanvaroilla.


Jätä noin 5cm:n kääntöaukko.


Käännä tossut kääntöaukosta oikeinpäin.


Ompele kääntöaukko käsin kiinni.


No niin, siinä ne tossut on! Koristelua vaille valmiit.


Itse tykkään käyttää tossuissa koristeena yleensä nappeja, mutta tässähän on vain mielikuvitus rajana!


maanantai 26. maaliskuuta 2018

Ruusukassi vanhasta villapaidasta

Löysin kirpparilta herkullisen värisen villapaidan. Minkäänlaisia pesulappuja paidassa ei enää ollut jäljellä, mutta se tuntui ja näytti villaiselta, joten nappasin sen mukaani. Ajatus oli huovuttaa paitaa pesukoneessa niin, että siitä tulee huopamainen. Paita pyöri pari kertaa kirjopesuohjelman läpi, ensin 40 asteessa, sitten 60 asteessa täysillä linkouskierroksilla, eikä sille tapahtunut oikeastaan mitään :(. Eli materiaaliarvailuni menivät pahasti metsään! Keinokuitua oli tämä paita ainakin suurimmaksi osaksi...

No, joka tapauksessa päätin pistää paidan palasiksi ja tein siitä kassin.


Leikkelin ensin kassin kappaleet, koristelin etukappaleen samasta paidasta leikatuilla suikaleilla ja lehden muotoisilla palasilla. Lehdet kiinnitin nurja puoli päälle, jotta niiden pinta näyttäisi erilaiselta kuin muun kassin pinta. Koristeeksi ompelin lisäksi punaisia puuhelmiä ja strasseja.Lehdet ja varren kiinnitin ompelukoneella, mutta ruusut oli pakko ommella käsin, sen verta luikeroa tämä kangas oli.


Jätin kaikki leikatut koristeet ja sankojen osat raakareunalle, ja ainakin vielä näyttää siltä, että pesukäsittelyni auttoivat sen verran, etteivät reunat ainakaan ihan heti lähde purkautumaan.

Kassin vuori on tehty vanhasta pussilakanasta, joka estää neulekassin venymisen käytössä. Kantohihnojen sisälle ompelin nailonnyörin, jotta nekin pysyvät mitoissaan, eivätkä veny  tavaran painosta.

Tämä kangas oli jotenkin todella hankala kuvattava, onkohan siinä jotain heijastavaa materiaalia, kun kuva kiiltelee ja heijastelee, vaikka sitä kuinka yrittää muokata?