tiistai 27. maaliskuuta 2018

Ohje tossuille

Meillä on laminaattilattiat ja ainakin minun jalalle ne tuntuvat kylmälle. Sen vuoksi pidän jalassa aina villasukkia tai tossuja. Tossuja (niin kuin villasukkiakin) täytyy tietysti olla monenlaisia ja vielä vieraidenkin varalle.

Tein taas yhdet ballerinamalliset tossut ja samalla tein ohjeet niiden ompeluun :)


Tarvitset:

-Päälliskankaan, joka voi olla oikeastaan mitä vaan. Tässä käytin vanhaa villapuseroa.
-Vuorikankaan, joka myös voi olla periaatteessa mitä kangasta vaan. Näissä tossuissa käytin vanhaa kaapista löytynyttä puuvillakangasta.
-Jos haluat, niin koristeluun nappeja, nauhoja tms.

Kaavan mitat ovat noin koon 41 jalalle. Mittoja on helppo muuttaa vastaamaan oman jalan kokoa. Tärkeintä on, että pohjan ympäryksen mitta on sama, kuin tossun päällisen alareuna. Tämän pystyy mittaamaan ihan hyvin tavallisella ompelumitalla.


Mitat sisältävät saumanvarat!


Leikkaa molemmista kankaista osat molemmille jaloille, eli kaksi kappaletta kaikkia :). Jos haluat, voit leikata pohjakappaleita useammat, jolloin tossujen pohjat ovat lämpimämmät.


Taita tossun päällikappaleet keskeltä kahtia oikeat puolet vastakkain. Neulaa takareunat.


Ompele kaikkien neljän kappaleen saumat noin 1cm:n saumanvaralla.


Silitä saumanvarat auki.


Laita tossun vuorikappale ja päälliskappale oikeat puolet vastakkain ja neulaa tossun yläreuna. Kohdista takasaumat kohdakkain.


Ompele tossujen yläreunat noin 1cm:n saumanvaralla.


Nyt näyttää tältä :)


Leikkaa saksilla etureunan saumanvaraan aukileikkauksia. Varo, ettet leikkaa ommelta.


Käännä tossun kappaleet oikeinpäin ja neulaa yläreunat niin, että vuori asettuu nätisti.



Ompele tossun yläreunaan tikkaus noin 1cm:n päähän reunasta.


Merkitse pohjakappaleisiin keskietu- ja keskitakamerkit vaikka nuppineuloilla.


Tee sama tossun päällikappaleille. Keskitakamerkkinä toimii takasauma, mutta eteen keskietu kannattaa merkitä taas vaikka nuppineulalla.


Käännä tossun päällikappale vuori päällepäin ja neulaa se pohjaan kiinni niin, että päällikankaat tulevat oikeat puolet vastakkain. Muista kohdistaa keskietu- ja keskitakamerkit.



Näyttää siis tältä valmiiksi neulattuna.


Ompele pohja kiinni päällikappaleeseen noin 1cm:n saumanvaroilla.



Ja nyt näyttää tältä. Tossut ovat siis edelleen vuori päällepäin.


Merkitse tossuihin taas keskietukohta nuppineulalla.


Sitten laitetaan pohjan vuorikappale oikea puoli alaspäin kiinni tossun oikeaan puoleen. Tossun reunakappaleet jäävät pohjakappaleiden väliin. Niitä täytyy vähän mytätä, että asettuvat sinne ;), tarvittaessa voit laittaa niitä nuppineuloilla kiinni, jotta pysyvät pois ompelun tieltä.


Neulaa pohjan vuorikappale kiinni tossuihin. Muista kohdistaa keskietu- ja keskitakamerkit. Kuvassa toinen tossu nyt vuorikappale päällepäin ja toinen päälliskangas päällepäin. Tossun reunakappeleet ovat siellä pohjakappaleiden välissä  näkymättömissä.


Sivulta kappaleet näyttävät tälläisiltä. Tarkista kappaleita yhteen neulatessa, että tossun reunakappaleet eivät jää pohjakappaleiden väliin.


Ompele tossun pohja ympäriinsä 1cm:n saumanvaroilla.


Jätä noin 5cm:n kääntöaukko.


Käännä tossut kääntöaukosta oikeinpäin.


Ompele kääntöaukko käsin kiinni.


No niin, siinä ne tossut on! Koristelua vaille valmiit.


Itse tykkään käyttää tossuissa koristeena yleensä nappeja, mutta tässähän on vain mielikuvitus rajana!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!