maanantai 26. maaliskuuta 2018

Ruusukassi vanhasta villapaidasta

Löysin kirpparilta herkullisen värisen villapaidan. Minkäänlaisia pesulappuja paidassa ei enää ollut jäljellä, mutta se tuntui ja näytti villaiselta, joten nappasin sen mukaani. Ajatus oli huovuttaa paitaa pesukoneessa niin, että siitä tulee huopamainen. Paita pyöri pari kertaa kirjopesuohjelman läpi, ensin 40 asteessa, sitten 60 asteessa täysillä linkouskierroksilla, eikä sille tapahtunut oikeastaan mitään :(. Eli materiaaliarvailuni menivät pahasti metsään! Keinokuitua oli tämä paita ainakin suurimmaksi osaksi...

No, joka tapauksessa päätin pistää paidan palasiksi ja tein siitä kassin.


Leikkelin ensin kassin kappaleet, koristelin etukappaleen samasta paidasta leikatuilla suikaleilla ja lehden muotoisilla palasilla. Lehdet kiinnitin nurja puoli päälle, jotta niiden pinta näyttäisi erilaiselta kuin muun kassin pinta. Koristeeksi ompelin lisäksi punaisia puuhelmiä ja strasseja.Lehdet ja varren kiinnitin ompelukoneella, mutta ruusut oli pakko ommella käsin, sen verta luikeroa tämä kangas oli.


Jätin kaikki leikatut koristeet ja sankojen osat raakareunalle, ja ainakin vielä näyttää siltä, että pesukäsittelyni auttoivat sen verran, etteivät reunat ainakaan ihan heti lähde purkautumaan.

Kassin vuori on tehty vanhasta pussilakanasta, joka estää neulekassin venymisen käytössä. Kantohihnojen sisälle ompelin nailonnyörin, jotta nekin pysyvät mitoissaan, eivätkä veny  tavaran painosta.

Tämä kangas oli jotenkin todella hankala kuvattava, onkohan siinä jotain heijastavaa materiaalia, kun kuva kiiltelee ja heijastelee, vaikka sitä kuinka yrittää muokata?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!